Sivut

maanantai 6. tammikuuta 2014

001: Mikä juttu tämä on?

Luultavasti te kaikki olette eksyneet tänne blogiin hevosblogini kautta. Siellä en maininnut muutoksen tuulista mitään kovin ihmeellistä, muuta kuin että sellaisten aika on nyt. Kaipaatte ehkä perusteellisia selityksiä mitä on tapahtumassa?

Noh, meillä on ollut jo pidemmän aikaa Ylä-Havula niminen paikka, jota lähdettiin nyt remppaamaan. Minun suuntanihan on lukio ja sen jälkeen eläinlääketieteelliseen haku ja tämä paikka on lähempänä Helsinkiä kuin nykyinen - yksi askel lähempänä siis. Ennen muuttoa on kuitenkin paljon - korjaan liikaa - tekemistä ja alta saatte ehkä pientä havaintoa, minne matkani käy nelikavioisen konkkaronkan kanssa ensi keväänä/ kesänä.



Tila on vanha kantatila. Päärakennus on 1800-luvulta oleva hirsirunkoinen pienehkö talo. Sinne on tällä hetkellä jo vedetty sähköt, mutta vettä ei tule kuin pihassa olevasta kaivosta. Siksi ensimmäinen homma on sisällä kaiken muun lisäksi vesi- ja viemäriputkien vetäminen.


Hevosten asumus tulee piharakennukseen ja yllä näettekin, että rakentelin pihaan jo niinsanotun vara-aitausten vara-aitauksen. Maa ei ole vielä jäässä, enkä vielä ihan tiedä missä vaiheessa hevoset muuttavat, joten jos esimerkiksi pihattoaitausta ei ole saatu siinä vaiheessa kokonaan valmiiksi, on pihassa valmiina jo lankatarha, jota voi tarvittaessa käyttää.

Huomaatte varmaan, että maa on kuitenkin aivan höttöä. Siksi pihattotarhassa otetaan huomioon pohjat myös todella tarkkaan - kulkuväylät salaojitetaan ja hiekoitetaan. Ruokintapaikalla on tärkeä olla myös hyvä pohja, mutta en tiedä, onko hiekka siinä hirveän hyvä vaihtoehto.



Tuleva talli, tuo punainen tönö on vielä aika paljon muuta. Se on ihan vain varastona ollut ja tällä hetkellä ei kovin hyvässä kunnossakaan. Tässä on paljon tekemistä, mutta tarkoituksena on käytännöllinen talli. Pihatto tulee olemaan tuulikaapilla varustettu, ehdottomasti täysin tuulensuojainen ja siitä on käynti pieneen hoito-/ pesutilaan. Rakennuksen puolivälin tienoilla tulee olemaan lämmin varustehuone ja kuivaushuone. Vielä aivan oikeassa reunassa on tulevaisuudessa sairaskarsina, jota voi käyttää myös hevosen kuivaamiseen.






Ensimmäinen homma päärakennuksen ja tallirakennuksen kohdalla on perustusten kaivaminen esiin. Kaivinkonetta pitää pyytää myös vierailemaan, että saa pihapiiristä höttömaata pois. Tekemistä riittää ja muuttoajankohta on viimeistään ennen koulun alkua. Tästä kuitenkin lähdetään, jääkäähän seuraamaan!

12 kommenttia:

  1. Ihana projekti, kun voi periaatteessa rakentaa ihan omanlaisen tallin itselleen ja joka on itselleen paras ja helpoin hoitaa! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näin on! Hommaa vaan riittää paljon, ennenkuin valmiiksi saa.

      Poista
  2. Paljon tsemppiä projektiin, tosi kiva idea!

    ~ Omppu

    VastaaPoista
  3. Paljon työtä ,mutta hyvä tulee ;)

    VastaaPoista
  4. Vautsi! On hienoa nähdä tämä joskus tuleviasuudessa valmiina! Tsemppiä! :) Meilläkin talliremppa jatkuu keväällä (nyt niin paljon lunta ja jäätä ettei pysty jatkamaan) ja tarkoituksena olisi että kesän jälkeen hevoset jäisivät lopullisesti omaan pihaan asumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Käytännöllistä ja siistin näköistä ympäristöä on tarkoitus saada aikaan kovalla työllä, mutta eiköhän tästä hyvä tule! ;)

      Poista
  5. Vau, mikä projekti! Odotan innolla tän valmistumistaa :) Missä päin suomea tää siis sijaitsee?

    VastaaPoista
  6. oho, aika hienot suunnitelmat! Kuinka lähellä helsinkiä tämä paikka sitten sijaitsee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kovin lähellä helsinkiä tämäkään, mutta rutkasti lähempänä kuin edellinen! Puolentoista ajotunnin päässä, eli ei kuitenkaan puolta suomea tarvitse ajaa, kun kotiin haluaa (:

      Poista